Uponorin hallituksen järjestäytyminen

Uponor Oyj     Pörssitiedote     18.3.2019     16.55

Uponorin hallituksen järjestäytyminen

Uponor Oyj:n varsinainen yhtiökokous valitsi aiemmin tänään yhtiön hallituksen puheenjohtajaksi Annika Paasikiven. Hallituksen järjestäytymiskokouksessa hallituksen varapuheenjohtajaksi valittiin Markus Lengauer.

Hallitus päätti perustaa tarkastusvaliokunnan sekä henkilöstö- ja palkitsemisvaliokunnan. Valiokuntien työjärjestykset on kuvattu yhtiön verkkosivuilla https://sijoittajat.uponor.fi > Hallinto > Hallinto- ja ohjausjärjestelmä > Hallituksen valiokunnat.

Henkilöstö- ja palkitsemisvaliokunnan kokoonpanon osalta Uponor poikkeaa Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodista 2015, joka edellyttää, että valiokunnassa on kolme jäsentä. Yhtiö katsoo, että riittävä asiantuntemus palkitsemisvaliokunnan osalta on turvattu kahdella jäsenellä. Valiokunta on hallituksen päätöksentekoa valmisteleva ja avustava elin, ja kaikki olennaiset palkitsemiseen liittyvät asiat käsitellään hallituksessa. Lisäksi valiokunta voi halutessaan hakea näkemyksiä myös valiokunnan ulkopuolelta.

Valiokuntien kokoonpanot ovat seuraavat:

Tarkastusvaliokunta:
Pia Aaltonen-Forsell (puheenjohtaja)
Johan Falk
Markus Lengauer

Henkilöstö- ja palkitsemisvaliokunta:
Annika Paasikivi (puheenjohtaja)
Casimir Lindholm

Lisätiedot:
Uponor Oyj
Reetta Härkki
Päälakimies
puh. 020 129 2835

Susanna Inkinen
Viestintä- ja yritysvastuujohtaja
Puh. 020 129 2081

JAKELU:
Nasdaq Helsinki
Tiedotusvälineet
www.uponor.fi
www.sijoittajat.uponor.fi


Uponor lyhyesti
Uponor on johtava kansainvälinen yhtiö, joka tarjoaa tuotteita ja ratkaisuja turvalliseen veden jakeluun, energiatehokkaaseen lämmitykseen ja viilennykseen sekä luotettavaan yhdyskuntatekniikkaan. Yhtiö palvelee asuntorakentamisen, teollisuus-, liike- ja julkisen rakentamisen sekä kunnallistekniikan ja ympäristörakentamisen segmenttejä. Uponorin palveluksessa on noin 4 100 henkeä 30 maassa, etupäässä Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Vuonna 2018 Uponorin liikevaihto oli lähes 1,2 miljardia euroa. Uponor Oyj on listattu Nasdaq Helsingissä. www.uponor.fi