Uponor nimittää Jonas Brennwaldin Talotekniikka - Euroopan johtajaksi ja konsernin johtoryhmän jäseneksi

Uponor Oyj, pörssitiedote, 25.10.2023 klo 8.45

Uponor nimittää Jonas Brennwaldin Talotekniikka – Euroopan johtajaksi ja konsernin johtoryhmän jäseneksi

Jonas Brennwald (s. 1968, Ruotsin ja Sveitsin kansalainen, B.Sc. Marketing) on nimitetty Uponorin Talotekniikka – Eurooppa -divisioonan johtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi 1.1.2024 alkaen. Hänen asemapaikkansa on Frankfurt, Saksa, ja hän raportoi Uponor Oyj:n toimitusjohtajalle Michael Rauterkusille.

Jonas siirtyy Uponorille Grohe AG:stä, jossa hän on toiminut useissa myynnin johtotehtävissä ja aluepäällikkönä vuodesta 2012. Viimeisimpänä hän on toiminut Lixil EMENA:n toimitusjohtajana ja Grohe AG:n toisena toimitusjohtajana. Aiempia työnantajia ovat muun muassa Doorman Products Europe, jossa hän toimi kansainvälisenä johtajana, ja The Goodyear Tire & Rubber Company, jossa hän oli Pohjoismaiden, Baltian maiden ja Islannin myyntijohtaja. Vuosina 2002–2005 Jonas työskenteli ECOLABilla Ruotsin maajohtajana ja sitä ennen 10 vuotta Masterfoodsilla (MARS) erilaisissa kansainvälisissä myynnin johtotehtävissä.

“Olen erittäin iloinen voidessani toivottaa Jonaksen tervetulleeksi Uponorille johtamaan muutosohjelmamme seuraavaa vaihetta Talotekniikka – Eurooppa -divisioonassa. Hän on johtaja, jolla on vahva kaupallinen osaaminen ja laaja kansainvälinen kokemus. Hänellä on syvällinen tietämys rakennusmateriaalimarkkinoista ja tukku-/vähittäismyynnistä sekä työskentelystä vahvojen tuotemerkkien parissa. Hänen yrittäjähenkisyytensä ja vahva näyttönsä suorituskykyisten organisaatioiden rakentamisesta sekä myyntitiimien johtamisesta ovat tärkeitä Uponorin Talotekniikka – Eurooppa -divisioonan nostamiseksi seuraavalle tasolle. Odotan innolla mitä mahtava alueellinen tiimimme saa aikaan hänen johdollaan”, Michael Rauterkus sanoo.

Lisätietoja:
Franciska Janzon
Konserniviestintä- ja sijoittajasuhdejohtaja
Uponor Oyj
Puh. 020 129 2821

JAKELU:
Nasdaq Helsinki
Tiedotusvälineet
www.uponorgroup.com

Uponor lyhyesti
Uponor on yksi johtavista kansainvälisistä toimijoista, jonka ratkaisut kuljettavat vettä tehokkaasti ja varmasti kaupungeissa, rakennuksissa ja kodeissa. Autamme asiakkaitamme asunto-, liike- ja julkisessa rakentamisessa, kunnissa sekä vesi- ja voimalaitoksissa parantamaan tuottavuuttaan, sekä pyrimme jatkuvasti löytämään uusia tapoja veden vastuulliseen säästämiseen, käsittelyyn ja jakeluun, mikä parantaa viihtyvyyttä, terveyttä ja tehokkuutta. Turvallisia käyttövesiratkaisujamme, energiatehokkaita lämmitys- ja viilennysjärjestelmiämme sekä luotettavia yhdyskuntatekniikan ratkaisujamme myydään yli 80 maassa. Uponorin palveluksessa on noin 3 750 ammattilaista 26 maassa Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Vuonna 2022 yhtiön liikevaihto oli noin 1,4 miljardia euroa. Uponor Oyj:n pääkonttori sijaitsee Suomessa ja yhtiö on listattu Nasdaq Helsingissä. www.uponorgroup.com

Liitteet